Kiinteistöjohtamisen tehtävänä on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.

Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenian ylläpitojohtamisen tehtävänä on kiinteistönne käytettävyyden monipuolinen kehittäminen. Suunnitelmallinen ylläpito vaikuttaa sekä tilankäyttäjien viihtyvyyteen että pysyvyyteen.

Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.



Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.

Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.

Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.

Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.

 

 

Toimitilajohtamisen tavoitteenamme on käyttäjätyytyväisyys ja palveluiden joustavuus. Olemme innovatiivinen toimija ja haluamme olla toimitilajohtamisen edelläkävijä.


Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.

Ajankohtaista

Tiedotteet

Haluamme olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. Lisäksi tarjoamme ajankohtaissivujen lukijoille uutisia Oveniasta ja edustamaltamme toimialalta.

7.5.2013 Ovenia-konserni vahvistaa johtoaan
27.3.2013 Isännöitsijäpalvelu Nordlund Oy liittyi yrityskaupalla Ovenia-konserniin
21.3.2013 Willa on voittanut Vuoden Kauppakeskusteko 2013 -kilpailun
20.3.2013 Ovenian teettämälle tutkimukselle kansainvälistä tunnustusta
12.3.2013 Kauppakeskusjohtamisen ykkönen
11.3.2013 Ovenian tekniset palvelut uudistuivat
11.3.2013 Asuntoisännöinnistä tehoa kustannusten hallintaan
8.3.2013 Ovenian kiinteistöjohtamisen ISO 9001 -laatusertifiointi laajeni kattamaan Ovenian isännöintipalvelut
8.3.2013 Ovenian asiakaspäivässä viihdyttiin
8.3.2013 Kauppakeskukset myötätuulessa
24.1.2013 Ovenia ja Sigrid Juséliuksen Säätiö allekirjoittivat sopimuksen kiinteistöjohtamispalveluista
3.1.2013 Ovenialle kauppakeskus Itiksen ylläpidon johtaminen
4.10.2012 Ovenia vahvasti mukaan asuntoisännöintiin
7.8.2012 Oveniasta Suomen merkittävin kauppakeskusjohtamisen toimija
1.6.2012 Kiinteistöneuvos, DI Kari Karvonen Ovenian hallituksen uudeksi jäseneksi
15.5.2012 Ovenialle uusi asiakas: AEW Europe ja Tristan Capital Partners
11.4.2012 Suomen ensimmäinen kiinteistöjohtamisen ISO 9001 -laatusertifikaatti
15.3.2012 HYY Yhtymä solmi yhteistyösopimuksen Ovenia Oy:n kanssa
20.12.2011 Ovenia ja Arenna yhdistävät osaamisensa
15.12.2011 Kiitos kuluneesta vuodesta!
15.12.2011 Täysin uusi toimitilajohtamisen malli
15.12.2011 Ovenia vahvistaa elinkaaripalveluitaan
23.11.2011 Ovenian asiakastyytyväisyys 2011
1.11.2011 Osallistumme Oikotien rekrymessuille
27.10.2011 Ovenia tarjoaa ratkaisuja suhdanteiden haasteisiin
2.10.2011 Mika Valtoselle kansainvälinen tunnustus kiinteistö- ja rakennusalan osaamisesta
2.10.2011 Osallistumme energiansäästöviikkoon
1.7.2011 Ovenian ylläpitopalveluille lisävahvistusta
8.4.2011 Ovenia ja Pandox yhteistyöhön Suomessa
31.3.2011 Vaaka Partners tukemaan Ovenian kasvua ja kehitystä
14.2.2011 Ovenia ja RREEF solmivat kokonaisvaltaisen palvelusopimuksen
27.1.2011 Ovenialle uusi asiakas: VR-Yhtymät Oy
8.11.2010 Ovenian ja Senaatti-kiinteistöjen väliselle puitesopimukselle jatkoa
19.10.2010 Ovenialle Green Office -sertifikaatti
12.10.2010 Ovenia Oy korkeimpaan AAA-luottoluokkaan
6.10.2010 UICB:n rakennustietopalkinto 2010 Jukka Karilalle
30.8.2010 Ovenia 30 vuotta 29.8.2010
9.8.2010 Kauppakeskus Sellolle kultatason LEED-sertifikkaatti ekologisesta toiminnasta
8.6.2010 Yleinen arvolisäverokanta nousee 1.7.2010
16.3.2010 Ovenia avaa toimiston Pietariin
17.2.2010 Etera valitsi Ovenian kumppaniksi asunto-omaisuuden hallintaan
9.2.2010 Ovenia ja Schaumann sopimukseen laajasta kiinteistöomaisuuden palvelupaketista
11.11.2009 Ovenian kuulumisia marraskuussa 2009
2.7.2009 Ovenian kuulumisia heinäkuussa 2009
31.12.2008 Ilmarisen omistamia kiinteistöjä hallinnoi 1.1.2009 alkaen Ovenia Oy
1.12.2008 Uusi kiinteistökehityskonsepti vanhojen toimitilakiinteistöjen parantamiseksi
31.10.2008 Ovenian kuulumisia lokakuussa 2008
2.7.2008 Ovenia johtamaan Keskon kiinteistöjen ylläpitoa Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Kaakkois-Suomessa
13.6.2008 Tarvitsemme lisää osaajia
28.5.2008 Ilmarisen kiinteistöt Ovenia Oy:n hallinnoitaviksi
29.4.2008 Ovenian kiinteistöjohtamispalveluille Avainlippu
24.1.2008 Ovenia Oy:lle uusia omistajia
10.12.2007 Ovenia muutti uusiin tiloihin
5.11.2007 Spondan ylläpitopalveluiden johtaminen Ovenialle
30.8.2007 Asiansa tuntija - Ovenia Optiossa
24.8.2007 Nimitysuutiset
13.8.2007 Ovenia keskittyy vahvuuksiinsa ja erikoistuu
24.5.2007 Mika Valtonen Ovenian toimitusjohtajaksi
26.3.2007 Ovenia Baltian maiden kiinteistömarkkinoille
20.3.2007 Mika Valtonen Ovenian vt. toimitusjohtajaksi
2.2.2007 Ovenia arvioi valtion kiinteistöjä

 

Tutustu Ovenian palveluihin

     FIGBC.jpg