Mika Valtonen Ovenian vt. toimitusjohtajaksi
20.3.2007
Mika Valtonen DI, EMBA on nimitetty 19.3.2007 alkaen Ovenia Oy:n vt. toimitusjohtajaksi. Ovenian edellinen toimitusjohtaja Aki Puska siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.
Mika Valtonen on toiminut aiemmin mm. Haka Oy:ssä, Merita Kiinteistöt/Yhdyshuolto Oy:ssä sekä Sponda Oyj:n palveluksessa, jossa viimeksi aluepäällikkönä. Hänen kokemuksensa rakentamisesta, kiinteistöpalvelujen tuottamisesta ja toimitilojen vuokraamisesta tulevat varmasti näkymään hänen tavassaan kehittää ja rakentaa uutta asiakkaidensa kanssa menestyvää Oveniaa.
- Ovenian tavoitteena on laajentaa kannattavasti toimintaa myös jatkossa. Keskitymme erityisesti nykyisten vahvuuksiemme kehittämiseen asiakkaidemme hyväksi. Menestyksemme perustuu henkilökuntamme korkeaan ammattitaitoon ja osaamiseen. Meillä on erinomaiset edellytykset erottautua markkinoilla johtavana kiinteistöjohtamispalveluiden tuottajana, kun asetamme asiakkaidemme tarpeet etusijalle oman toimintamme kehittämisessä. Toimialamme on edelleen kasvu-uralla, mikä mahdollistaa myös Ovenian osakkeenomistajien asettamien tavoitteiden mukaisen arvonnousun yhtiölle.
Ovenia Oy
Mika Valtonen
vt. toimitusjohtaja
gsm 040 726 0006
Ovenia Oy
Ovenia Oy tuottaa asiakaskeskeisesti kiinteistöjohtamispalveluita. Yritys vastaa noin 5,5 miljoonan neliömetrin usean sijoittajan kiinteistökannan hallinnasta. Yrityksen liikevaihto vuonna 2006 ylitti 8 milj. euroa ja se työllistää lähes 90 henkilöä.
« Takaisin edelliselle sivulle