Kiinteistöjohtamisen tehtävänä on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.

Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenian ylläpitojohtamisen tehtävänä on kiinteistönne käytettävyyden monipuolinen kehittäminen. Suunnitelmallinen ylläpito vaikuttaa sekä tilankäyttäjien viihtyvyyteen että pysyvyyteen.

Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.



Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.

Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.

Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.

Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.

 

 

Toimitilajohtamisen tavoitteenamme on käyttäjätyytyväisyys ja palveluiden joustavuus. Olemme innovatiivinen toimija ja haluamme olla toimitilajohtamisen edelläkävijä.


Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.

UICB:n rakennustietopalkinto 2010 Jukka Karilalle
UICB:n rakennustietopalkinto 2010 Jukka Karilalle

6.10.2010

Rakennuskeskusten kansainvälinen liitto UICB on perustanut vuonna 1978 UICB:n rakennustietopalkinnon (tiedonvälityspalkinnon) edistääkseen hyvää tiedonvälitystä rakennusalalla. Suomessa Rakennustietosäätiö RTS jakaa palkinnon joka toinen vuosi tunnustuksena henkilölle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka toiminnallaan on merkittävästi vaikuttanut korkeatasoisen tiedonvälityksen kehittymiseen rakennusalalla.

Rakennustietosäätiö RTS:n hallitus päätti yksimielisesti myöntää vuoden 2010 UICB:n rakennustietopalkinnon Radio Suomen ohjelmalle Rakentajan ja remontintekijän teemailta/rakennusmestari Jukka Karila ja toimittaja Maija Typpi seuraavin perusteluin: "Radio Suomen Rakentajan ja remontintekijän teemailta tarjoaa vankkaa asiantuntemusta kuluttajille suorassa kontaktiohjelmassa. Rakennusmestari Jukka Karila on teemaillan rakennustekninen asiantuntija, joka hallitsee niin uudis- kuin korjausrakentamisen ongelmat. Jukka Karilan pitkä ja monipuolinen kokemus rakennusalalta sekä hänen taustansa sovitteluelin RKL-raadissa heijastuvat Karilan maltillisissa ja rationaalisissa neuvoissa. Tiede-toimittaja Maija Typin laaja kokemus tieteen ja tekniikan toimittajana asettavat rakentamisen ongelmat laajempaan perspektiiviinsä ja toimii ohjelman suolana."

Ehdotuksen UICB:n rakennustietopalkinnon saajaksi teki RTS:n hallitukselle palkintolautakunta, johon kuuluivat: Markku Salmi puheenjohtaja, UICB:n hallituksen puheenjohtaja (Rakennustieto Oy, toimitusjohtaja); Aki Davidsson, RTS:n hallituksen puheenjohtaja, SAFA:n edustaja (Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, toimitusjohtaja); Mika Valtonen, RAKLIn edustaja (Ovenia, toimitusjohtaja); Ahti Junttila, RKL:n edustaja (RKL, toimitusjohtaja); Reijo S. Lehtinen, Rakennusteollisuus RT ry:n edustaja (Talonrakennusteollisuus ry, asiamies).

Lisätietoja stipendeistä ja palkinnoista: www.rakennustieto.fi/index/rakennustieto/stipendit.html   

« Takaisin edelliselle sivulle

Tutustu Ovenian palveluihin

     AAA_2010.jpgFIGBC.jpg