Kiinteistöjohtamisen tehtävänä on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen. Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.



Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.



Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti. Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.



Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi. Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluja.

 

 

Toimitilajohtamisen tavoitteenamme on käyttäjätyytyväisyys ja palveluiden joustavuus. Olemme innovatiivinen toimija ja haluamme olla toimitilajohtamisen edelläkävijä.

Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.

Ovenia vahvistaa elinkaaripalveluitaan
otsikko

15.12.2011

Energiankulutuksen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ovenia on vahvistanut elinkaaripalveluitaan ja tällä hetkellä joukossamme työskentelee jo 10 elinkaaripalveluiden esikoisasiantuntijaa. Jatkossa voimme tarjota asiakkaillemme monipuolisia palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi. Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluja.

Tuotevalikoimaan kuuluvat myös energiakatselmukset, kiinteistötekniset asiantuntijapalvelut, hankintapalvelut, kiinteistövalvomopalvelut sekä erilaiset kiinteistön ja ylläpidon tarkastuspalvelut. Tarjoamme myös kiinteistöjen LEED ympäristösertifioinnit, Ovenia KYMPPI™ -energiatehokkuus-ohjelman, hiilijalanjälkiselvitykset sekä jätehuollon analysoinnit.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Mika Valtonen,
Ovenia Oy
GSM 040 726 0006
mika.valtonen@ovenia.fi  

« Takaisin edelliselle sivulle

Tutustu Ovenian palveluihin

     AAA_2010.jpgFIGBC.jpg