Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.
Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.
Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.
Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.
Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.
Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.
1.6.2012
Ovenian konserniyhtiöiden yhtiökokoukset on pidetty 29.5.2012. Kiinteistöneuvos, DI Kari Karvonen on kutsuttu Ovenia-konserniyhtiöiden hallituksen jäseneksi. Kari Karvonen täydentää erinomaisesti nykyistä hallitustamme vahvalla kiinteistöalan osaamisellaan ja pitkällä toimialan kokemuksellaan. Ovenian muut hallituksen jäsenet ovat pj. Tuomo Lähdesmäki, Reijo Grönholm, Clas Göran Hagström, Ilkka Hietala, Tero Lehtinen ja Mika Valtonen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mika Valtonen
Puh. 040 726 0006
mika.valtonen@ovenia.fi