Kiinteistöjohtamisen menestystekijä
otsikko

11.4.2012

Suomen ensimmäinen kiinteistöjohtamisen ISO 9001 -laatusertifikaatti

Ovenia Oy on saanut 11.4.2012 laatujärjestelmälleen sertifikaatin ISO 9001:2008. Sertifiointi on kolmannen osapuolen todistus siitä, että yhtiö toimii asiakaslähtöisesti ja järjestelmällisesti tavoitteenaan laadun kehittäminen. Se on osoitus yhtiön kyvystä tuottaa tehokkaita kiinteistöjohtamisen palveluita aina ylläpidon johtamisesta asiantuntijapalveluihin.

" Laatusertifikaatin hankkiminen oli strateginen päätös, jolla halutaan vahvistaa yhtiön asemaa, se takaa että toimimme kansainvälisesti hyväksyttyjen laadunhallinnan periaatteiden mukaisesti, vaikutukset näkyvät palvelujen kehittämisenä asiakkaiden tarpeiden mukaan ja toiminnan tehostumisena", sanoo Ovenia Oy:n toimitusjohtaja Mika Valtonen.

Sertifioinnissa on käyty läpi koko organisaation toiminta prosessien ja tulosten näkökulmasta. ISO 9001 -järjestelmän perusajatus on varmistaa, että organisaatio noudattaa määrittämäänsä prosessien mukaista toimintaa sekä hallitsee ja parantaa sitä jatkuvasti. Det Norske Veritaksen (DNV) suorittamassa järjestelmän ulkoisessa arvioinnissa erityisenä painopisteenä oli järjestelmän käytettävyys henkilökunnan näkökulmasta.

« Takaisin edelliselle sivulle

Tutustu Ovenian palveluihin

     FIGBC.jpg