Kiinteistöjohtamisen tehtävänä on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen. Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.



Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.



Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti. Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.



Ovenia keskittyy vahvuuksiinsa ja erikoistuu
Ovenia keskittyy vahvuuksiinsa ja erikoistuu

13.8.2007

Kiinteistöjohtamispalveluihin erikoistunut Ovenia Oy terävöittää strategiaansa. Kasvua haetaan asiakaslähtöisestä operatiiviseen kiinteistösalkun hallintaan keskittyvästä toiminnasta ja toimialaosaamisen syventämisestä.

DI, EMBA Mika Valtonen aloitti Ovenian toimitusjohtajana 23.5.2007. Hänen johdollaan Suomen johtava kiinteistöjohtamispalveluihin erikoistunut yritys aikoo ottaa merkittävän kasvuloikan tulevina vuosina.
- Olemme tiivistäneet organisaatiota ja siirtyneet asiakkuusajatteluun. Tulemme keskittymään operatiiviseen salkunhallintaan, jossa vahvuutemme ovat. Lisäksi palveluistamme löytyy jo valmiita palvelumalleja eri toimialojen asiakastarpeisiin, Mika Valtonen linjaa.

Operatiivisen salkunhallinnan palvelut vapauttavat kiinteistönomistajan resursseja omaan ydinbisnekseen.
- Asiakaspalautteen perusteella teemme oikeita asioita hyvin ja luotettavasti. Elämme asiakkaidemme kanssa tiiviissä vuorovaikutuksessa, joten pystymme oppimaan ja kasvamaan heidän mukanaan. Olemme asiakkaillemme aito partneri, joka toteuttaa heidän kiinteistöstrategiaansa. Ostamme asiakkaamme tarvitsemat palvelut markkinasta ja johdamme verkostoa muuttuvien tarpeiden mukaisesti, Valtonen jatkaa.
Ovenia on riippumaton kiinteistöpalveluiden tuottajista, joten palvelukonsepti takaa asiakkaille aina parhaan markkinoilta saatavan ratkaisun.

Ovenian palvelutarjonta on kiteytetty kolmeen osaamisalueeseen: kiinteistöjohtamispalvelut eli ylläpidon johtaminen, kiinteistöhallintopalvelut ja vuokrauspalvelut. Yritys on kehittänyt vuosien saatossa omia työkaluja ja prosesseja kuhunkin sektoriin. Ovenian palvelukokonaisuus tarjoaa muun muassa kiinteistöjen käyttäjille sekä kotimaisille ja ulkomaisille kiinteistösijoittajille kattavia palveluratkaisuja räätälöitynä.
- Asiakas itse valitsee mitkä palveluistamme sopivat hänen strategiaansa. Riippumattomuutemme palvelujen tuottajista takaa läpinäkyvyyden toiminnassa. Kaikki lähtee asiakkaan tavoitteista ja liiketoiminnasta, Mika Valtonen korostaa. 

Uusi strategia ja toimintatapa ovat jo osoittautuneet onnistuneiksi. Itse asiassa markkinoilla on odotettu keskittymistä ja erikoistumista. Ovenian uusi toimintapa on tuottanut yllättävänkin nopeasti tuloksia. Useat asiakkuudet ovat laajentuneet ja syventyneet. Uusia asiakkaita ja kontakteja löytyy. Asiakkaat osaavat nyt hyödyntää kiinteistöjohtamispalveluita paremmin, ja näkevät kiinteistöt ja toimitilat merkittävänä hyödykkeenä omassa liiketoiminnassaan.

Ovenian tavoitteena on kannattava kasvu. Yritys on rekrytoinut viimeisten kuukausien aikana runsaasti uutta väkeä ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Tähtäimessä on myös laajentuminen Baltian markkinoilla.  

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Mika Valtonen, Ovenia Oy
mika.valtonen(a)ovenia.fi, GSM 040 726 0006

 

 



 

« Takaisin edelliselle sivulle

Tutustu Ovenian palveluihin

     AAA_2010.jpgFIGBC.jpg