Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.
Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.
Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.
Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.
Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.
Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.
Ovenia tuottaa asiakaskeskeisesti kiinteistöjohtamispalveluita. Ovenian menestys perustuu aktiiviseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa. Osaavana ja vastuuntuntoisena palveluntuottajana olemme haluttu yhteistyökumppani ja työnantaja. Toimintaamme tulee vahvistetut arvomme,
jotka ovat; asiakaskeskeisyys, ammattimaisuus sekä innovatiivisuus.
Ovenia hallinnoi asiakkaittensa lukuun yhteensä yli 6 miljoonan neliön kiinteistökantaa. Toimimme valtakunnallisesti ja meillä on yli 700 palveluja tuottavaa sopimuskumppania. Vuosittaiset hankinnat ovat yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Ovenialla on omat toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa, Kuopiossa ja Kouvolassa.
Ovenian tarjoamat palvelut kattavat kiinteistöjen johtamiseen tarvittavien palvelujen kokonaisuuden:
| Yhtiön tiedot | |
| Toimitusjohtaja | Mika Valtonen DI, EMBA, Partner |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Y-tunnus | 0420052-8 |
| Perustettu | 1980 |
| Omistus laajennettu | 1996, 2002, 2007 |
| Toimipisteet | Helsinki Pitäjänmäki, Helsinki keskusta, Turku, Tampere, Oulu, Lahti, Kuopio, Jyväskylä ja Kouvola. |
| Keskeisiä lukuja | |
| Liikevaihto | n. 15 meur (2010, jakauma asiakassegmenteittäin: 64% kotimaiset suorat sijoitukset, 27% rahastot, 9% käyttäjäomistajat) |
| Ostot | noin 200 meur/vuosi |
| Henkilöstö | noin 180 henkilöä |
HENKILÖTIEDOT JA REKISTERISELOSTEET
Käyttäjä hyväksyy, että hänen sivuston kautta antamiaan henkilötietoja voidaan käsitellä Ovenian toimesta henkilötietolainsäädännön sallimin tavoin.
Henkilötietolain mukaiset Ovenian rekisteriselosteet ovat alla pdf –tiedostoina.
Henkilöllä on lainmukainen oikeus kieltää henkilötietojensa käsittely suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia varten.
Puhelin (vaihde): 020 130 20
Fax: 0201 130 2441![]()