Kiinteistöjohtamisen tehtävänä on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.

Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenian ylläpitojohtamisen tehtävänä on kiinteistönne käytettävyyden monipuolinen kehittäminen. Suunnitelmallinen ylläpito vaikuttaa sekä tilankäyttäjien viihtyvyyteen että pysyvyyteen.

Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.



Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.

Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.

Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.

Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.

 

 

Toimitilajohtamisen tavoitteenamme on käyttäjätyytyväisyys ja palveluiden joustavuus. Olemme innovatiivinen toimija ja haluamme olla toimitilajohtamisen edelläkävijä.


Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.

Vapaat toimitilat alueittain

Vapaat toimitilat

 

 

Helsinki

Aleksanterinkatu 48 Aleksanterinkatu 48 Helsinki, toimistotilaa
Aleksanterinkatu 48 00100 Helsinki
Aleksanterinkatu 13  Aleksanterinkatu 13, Helsinki, toimistotilaa
Aleksanterinkatu 13 00100 Helsinki
Eliel Saarisen tie 2, Helsinki Eliel Saarisen tie 2, Helsinki
Eliel Saarisen tie 2 00400 Helsinki
Mannerheimintie 5, Helsinki Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5, Helsinki, toimistotilaa
Mannerheimintie 5 00100 Helsinki
Salmisaarenaukio 1, Helsinki Salmisaarenaukio 1 Helsinki, toimistotilaa
Salmisaarenaukio 1 00180 Helsinki
Valimotie 13 A Valimotie 13 A Helsinki, toimistotilaa
Valimotie 13 A 00380 Helsinki
Valimotie 10, Helsinki  Valimotie 10/Hiomotie 3 Helsinki, toimistotilaa
Valimotie 10 / Hiomotie 3 00380 Helsinki
Hietanimenkatu 14, Helsinki Domus, Hietaniemenkatu 14, Helsinki, monitoimitilaa
Hietaniemenkatu 14 00100 Helsinki
Kaivokatu 10, Helsinki  Kaivokatu 10 A-D, Helsinki, liiketilaa
Kaivokatu 10 00100 Helsinki
Kaivokatu 10, Helsinki  Kaivokatu 10, Helsinki, toimistotilaa
Kaivokatu 10 00100 Helsinki
Sentnerikuja 2, Helsinki  Lassilanlinna/Sentnerikuja 2, Helsinki, Pohjois-Haaga
Sentnerikuja 2 00440 Helsinki
Melkonkatu 22, Helsinki Melkonkatu 22, Lauttasaari, Helsinki, liiketilaa 
Melkonkatu 22 00210 Helsinki
Itälahdenkatu 18, Helsinki Itälahdenkatu 18 C-talo, Lauttasaari, Helsinki, Liike- ja toimistokiinteistö
Itälahdenkatu 18 C 00210 Helsinki
Valimotie 21, Helsinki  Valimotie 21, Helsinki, toimistotilaa
Valimotie 21 00380 Helsinki
Itälahdenkatu 21, Helsinki  Itälahdenkatu 21, Helsinki, toimistohotellitilaa 
Itälahdenkatu 21 00210 Helsinki
Ruosilantie 10, Helsinki Ruosilantie 10, Konala, Helsinki, varasto- / toimistotilaa
Ruosilantie 10 00390 Helsinki
Korkeavuorenkatu 34 Korkeavuorenkatu 34, Helsingin Keskustassa toimitilaa
Korkeavuorenkatu 34 00130 Helsinki
Porkkalankatu 3, Helsinki Porkkalankatu 3, Helsinki
Porkkalankatu 3 00180 Helsinki
Paciuksenkatu 27, Helsinki Paciuksenkatu 27 Helsinki, toimistotilaa
Paciuksenkatu 27 00290 Helsinki
Hiomotie 19, Helsinki Hiomotie 19/Strömbergintie 1, Helsinki, toimistotilaa
Hiomotie 19/Strömbergintie 1 00380 Helsinki
Melkonkatu 22, Helsinki Melkonkatu 22, Lauttasaari, Helsinki, toimistokiinteistö 
Melkonkatu 22 00210 Helsinki
Itälahdenkatu 18, Helsinki Itälahdenkatu 18, Lauttasaari, Helsinki, Liike- ja toimistokiinteistö
Itälahdenkatu 18 00210 Helsinki
Kaupintie 5, Helsinki Kaupintie 5, Pohjois-Haaga/Lassila, Helsinki, toimistotalo
Kaupintie 5 00440 Helsinki

Kemi

Kauppakatu 19, Kemi Kemin Kauppakatu 19, liiketilaa
Kauppakatu 19 94100 Kemi

Oulu

Torikatu 21-23, Oulu Torikatu 21-23, Oulu, Toimistotilaa
Torikatu 21-23 90100 Oulu
Kiilakiventie 1, Oulu Kiilakiventie 1 Oulu, Kiila Business Park
Kiilakiventie 1 90250 Oulu

Tampere

Puistokatu 76 Vuoreksen Puistokatu 76, Tampere, myymälä/liiketila
Puistokatu 76 33280 Tampere
Hatanpään valatatie 18, Tampere Hatanpään valtatie 18, Tampere, toimistotilaa
Hatanpään valtatie 18 33100 Tampere
Nuutisarankatu 35, Tampere Nuutisarankatu 35 Tampere, liike-ja tuotantotilaa
Nuutisarankatu 35 33900 Tampere

Turku

puutarhakatu1.jpg Puutarhakatu 55-57, Turku, toimistotilaa
Puutarhakatu 55-57 20100 Turku