Ovenia tarjoaa kehittyneen tavan
hankkia ja ohjata kiinteistön ylläpitoon liittyviä palveluja.
Ovenia on kehittänyt palvelukonseptin kiinteistöjen talous- ja vuokrahallintoa varten. Kiinteistönomistaja
voi halutessaan ulkoistaa kiinteistöjen koko taloushallinnon Ovenialle.
Vuokrauspalvelumme tehtävänä on tarjota kiinteistönomistajan tiloja siten, että oikeat
kohderyhmät tavoitetaan tehokkaasti.
Ovenia vastaa vuokrasopimussuhteen ja asiakassuhteen aktiivisesta kehittämisestä.
Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia
palveluita energiansäästötyön tehostamiseksi.
Elinkaaripalvelumme tuottavat asiakkaillemme
mm. energiatehokkuuden ja ympäristöjohtamisen palveluita.
Luomme yhdessä omistajan kanssa toimitiloille myyvän imagon sekä järjestämme ja johdamme kaikki kiinteistö- ja käyttäjäpalvelut.
Energiankäyttö on kiinteistön ympäristövaikutusten kannalta merkittävin tekijä ja siihen voidaan parhaiten vaikuttaa jo suunnitteluvaiheen ratkaisuilla. Oleellista on myös ettei energiansäästön seurauksena sisäilmaolosuhteet huonone vaan pysyvät hyvinä. Ovenian korjaushankkeissa tuodaan esille myös vaihtoehtoiset energiatehokkaat ratkaisut – panostamalla energiatehokkaisiin ratkaisuihin voi investointien takaisinmaksu-aikaa lyhentää.
Eri näkökulmien yhdistäminen investointihankkeessa on elinehto omistaja edun valvomiseksi
Vahva perusta: Kiinteistön tuntemus ja tavoitteiden ymmärtäminen. Monipuolinen projektijohtamisen kokemus ja osaaminen.
Suunnitelmallinen toteutus: Yhtenäinen tapa toimia. Tiivis yhteistyö omistajan kanssa – sinä päätät, me hoidamme käytännön ja raportoimme hankkeen edistymisestä sovitulla tavalla.
Valmis hanke: Sovitut asiat toteutuvat, kulu- ja aikaraamit pitävät ja laatutaso on taattu.
Kuinka hyödyt?
Ovenia hanke on tehokas, hallittava ja seurattava.
Vaivaton hankkeen toteuttaminen: Teet päätökset ja
me hoidamme loput. Sinulle jää enemmän aikaa
keskittyä olennaiseen.
Kuinka Ovenia Hanke™ toimii?
Eri näkökulmat mukana päätöksenteossa:
Yhteistyö ylläpidon ja vuokrauksen kanssa
Suunnittelun ohjaus:
Yhteistyö ylläpidon, vuokrauksen ja omistajan kanssa
Verkoston avulla:
Nopeat projektien läpiviennit, kustannustehokkuus, jatkuva verkoston johtaminen ja kehittäminen
Ota yhteyttä ja kerro ongelmastasi – ratkaisemme sen!